TiinaWartti Oikeusmurhattuna ja KRP:n/syyttäjän syrjimänä verrattuna miestoimijoihin 2000-luvun Suomessa

WinCapita-syyttämättäjätetyille miespääoperoijille suuret koppikorvaukset!

  • WinCapita-syyttämättäjätetyille miespääoperoijille suuret koppikorvaukset!

Syyttäjä Mika Appelsin ei vetänyt klubin kahta miespäätekijää v. 2011 WinCapita-pääoikeudenkäyntiin. Teko oli niin härski ja hätkähdyttävä, että jopa lakialan ammattilaiset alkoivat puhua, että heidän kohdallaan olisi kyse syytesuojasta –  niin klubien toisella perustajalla kuin klubissa hänen jälkeensä sähköisen kauppapaikan järjestäneellä Hannu Kailajärven miessukulaisellakin oletetaan olevan. Kumpikin oli kaikkien klubien toiminnassa alusta loppuun vv. 2003-2008 (yhtiökumppani viimeiset vuodet klubin jäsenenä), mahdollistivat strategisesti tärkeillä toimillaan klubien koko liikevaihdon ja toinen perustaja saanut huikean summan klubista – syyttämättäjättämispäätöksensä mukaan yli 600 000 euroa!, joka ylitti moninkertaisesti Hannu Kailajärvenkin omaan käyttöönsä saamat varat 250 000 euroa kuuden vuoden 24/7 työpanoksesta!

 

Antoivatko/myivätkö nämä kaksi päätekijää jotakin tietoa ohi esitutkinnan?, piilottivatko jotakin tietoa kuten psykiatri Korpela epäilee oikeusvastineessaan vai oliko yksinkertaisesti vain kyse siitä, että WinCapitan päähaaran puolustus olisi tullut erittäin vahvaksi pääoikeudenkäynnissä, kun siellä olisi ollut varsinaisen klubitoiminnan järjestäjät ja tekijät, klubin sähköisen kauppapaikan/E-busineksen luojat ja osaajat, joilla oli pääsy kaikkiin klubin strategisiin tiedostoihin oikeaa klubin rahatiliä myöten! He olisivat osanneet ja tienneet selvittää jokikisen luomansa ja Internettiin julkistamansa klubitoiminnon ja mihin se vaikuttaa, kuten esitutkinnassaan ovat tehneetkin! Nyt heille jostain syystä annettiin myös oikeus kieltäytyä todistamisesta??

 

Koko masinoitu WinCapita-jahti olisi kaatunut siihen ja syyttäjälaitoksen ja KRP:n olisi ollut nieltävä karvainen kalkki – tappio - monivuotisen huijaushuudatuksen jälkeen! Ei, sellaista riskiä KRP-syyttäjälinja ei voinut ottaa. Paras oli jättää sähköisen kauppapaikan tietäjät ja osaajat sivuun eikä kaivella heidän tekemisiään ja elämisiään muutenkaan sen enempää. Eikä myöskään päästää klubilaisia, varatuomari-ekonomi Ilkka Pitkäsen johdolla väliintulijoiksi pääoikeudenkäyntiin, vaikka lain mukaan olisi kuulunut! Varatuomari-Ekonomi Pitkänen olisi ollut liian skarppi ja liian perehtynyt käsiteltävään asiaan! Kyse oli kuitenkin suurista rahoista, 100 miljoonasta eurosta, jotka valtion olisi saatava hinnalla millä hyvänsä ”takaisin” pohjattomaan kassaansa. Kun Kailajärvelle saataisiin vaikka väen väkisin nuijittua tuomio, kaikki klubin varat pystyttäisiin tuomitsemaan rikolliseksi rahaksi. Tuomiota voitaisiin käyttää sitten lyömäaseena myös klubilaisten ”rikos”hyödyn menettämisessä valtiolle! Näin juurikin on tapahtunut! Syyttäjälaitoksen WinCapita-ihmisten koepallosuunnitelmahan oli tehty jo v. 2009 valtakunnansyyttäjän Ari-Pekka Koiviston toimesta! Kaksi vuotta ennen ensimmäistäkään oikeudenkäyntiä!

 

 

Huijaus ja 100 miljoonaa euroa

Niin, siitä huijauksesta. Nythän pääoikeudenkäynneissä juttu masinoitiin niin, että Hannu Kailajärvi olisi huijannut alusta loppuun vv. 2003- maaliskuu 2008 kaikissa klubeissa. Ja ihan ensiksi viranomaiset ja media syöttivät pajunköyttä medialööpityksiinsä, että Hannu Kailajärvi olisi huijannut 100 miljoonaa euroa itselleen. Sen jälkeen tuli lööppejä, että hän olisi jakanut 100 miljoonaa kolmeen osaan kahden sponsorin, Risto Hentusen ja ”vyölaukkumiehen” kanssa.

 

 

Hannu Kailajärven omaan käyttöön saamat varat 250 000 euroa klubista!

Kukaan suuresta mediasta ei ole kirjoittanut mikä oikeudenkäynnissä tuli julki: Kailajärven omaan käyttöönsä saamat varat klubista olivat 250 000 euroa – kuuden vuoden 24/7 työstä! Kailajärvi sai maksettavaa 4 miljoonaa PLUS yhtiönsä tili n. 4,5 miljoonaa!!

 

Yhtiökumppani, kaikkien perustoimintojen järjestäjä ja sponsori sai klubista yli 600 000 euroa!! Ja senttiäkään ei ole joutunut maksamaan takaisin eikä ollut edes vahingonkorvausoikeudenkäynnissä vastaamassa tekemisistään! Hänen nimensä on kyllä tullut sitäkin enemmän toistetuksi ja esiin kaikissa oikeudenkäynneissä - kuten puolustajani, entinen Jyväskylän kihlakunnan syyttäjä Olli Santanen, laskeskeli ihmeissään ja ihmetteli, miksi mies ei ole oikeudessa paikalla vastaamassa toimistaan?!

 

Hannun sukulainen = kolmas päätekijä selvisi vain 1/4-osan maksulla – siis kun lasketaan myös saadut työpalkkionsa mukaan, mistä KRP on ollut hipihiljaa, vaikka heillä on tiedossa asia KRP:n ylintä johtoa myöten! Klubista jo pankkitilienkin kautta saadut summansa syyttämättäjättämispäätöksessä, ovat olleet yli tuplat siihen mitä joutui ”palauttamaan valtiolle”!

 

Sen sijaan klubilaiset, mm. eläkeläismummot ja -vaarit joutuvat pienistä eläkkeistään maksamaan täysimääräisenä klubista saamansa summat ja monilla vielä maksettavia summia tuottojen lisäksi korotettu reippaasti kuten minulla!

 

Kailajärvi itsekin ihmetteli taannoin, että klubi on ostanut hänen sukulaiseltaan ohjelmointi- ym. palveluja ja sukulaiseen ei ole kohdistettu mitään syyte- tai perimistoimia palkkioista kuten minulta työpalvelujeni myyjänä? Muut palvelujen myyjät kuin minä eivät ole joutuneet maksamaan mitään ”takaisin”!

 

 

Korvauksia kahdelle klubin päätoimijalle!

Ai niin, palkittiinko tätä kaksikkoa vielä kaikkien klubitoiminteiden teosta? He saivat korvauksia tutkintavankeudessa pitämisestään?? Kesällä 2008 yhtiökumppani oli kaksi viikkoa Vantaalla ja Hannun sukulainen vietiin kuukaudeksi Ouluun Pirkanmaalta. Hän on kertonut saaneensa lähemmäs kymppitonnin korvaukset! Aika hyvin, kun hän vielä v. 2008 pelkäsi, että joutuu moniksi vuosiksi vankilaan klubin toiminnallisuuksien teosta ja saimme kuulla äitinsä kanssa asiasta itkua ja valitusta asiasta ennen ja jälkeen tutkintansa. Oli toki tuhonnut tietokoneensa ja kovalevynsä ennen esitutkintaa ja myynyt omaisuutensa kesällä 2008 (siippansa Kailajärvien äidille kertoman mukaan), vaikka ohjeisti minua maaliskuussa 2008, että ”ei tehdä nyt vielä mitään, tuskin tästä mitään seuraamuksia tulee”, kun kysyin häneltä neuvoa suvun päämiehen ominaisuudessa ja klubin pääoperoijana, miten pitäisi toimia viranomaisiin päin. Silti hän jo silloin pyysi vaikenemistani osallisuudestaan klubiin itsemurhaan ja vankilaitkuihinsa vedoten. Hän ei ole ikinä syksyn 2008 jälkeen vaivautunut kysymään miten minä voin tai tarjonnut minkäänlaista apua, vaikka kaikki tekemiseni, työni, omaisuuteni ym. on järjestelmällisesti tuhottu viimeisen 7 vuoden aikana viranomaisten toimesta! Ja vaikka olen auttanut hänen iäkästä ja sairasta sukulaisiaan nämä vuodet eri tavoin, missä toimissa häntä ei ole näkynyt!

 

Kohua herättäneessä Tapanilan raiskausjutussa koppikorvauksia saivat samassa huoneessa olijat, jotka eivät sekaantuneet raiskaukseen fyysisesti. WinCapitassa koppikorvauksia saivat KLUBIN PÄÄOPEROIJAT, klubitoiminteiden järjestäjät, jotka mahdollistivat kaiken sijoitustoiminnan – ilman heitä klubin liikevaihto olisi ollut 0 euroa! Kukaan jäsenistä ei olisi pystynyt tekemään minkäänlaisia sijoitustoimintoja, pörssikauppaa ym., lisäämään uusia jäseniä (sponsorointitoiminne) tai tekemään rahansiirtoja toisilleen, jos noita toiminteita ei olisi ollut heille tarjolla!

 

 

Huijauksesta vielä

Yhtiökumppani hoiti kaikki rahatilit, myös klubin oikean rahan tilisiirrot ym., avannut suuret peli- ja valuuttakauppa-alustat ja seurannut niitä. Hän on kertonut siirtävänsä rahaa noille vedonlyönti- ja valuuttakauppatileille (oikeuden pöytäkirjasta: ”pelitilillä "GiiClub" oli panoja yhteensä 497.828,67 euroa”); kertonut tehneensä itsekin vedonlyöntiä; availlut tilejä lopetettujen yritysten nimillä, muiden henkilöiden nimillä; siirtänyt jopa itselleen rahaa suuria summia klubin päätililtä!! Siis ihan kunnon pelimies, jolla on täytynyt olla mielenkiinto noihin toimintoihin! Osannut rakentaa itse klubitoiminnot: jäsenpaikat, excel-tuottolaskelmat, sponsoroinut uusia jäseniä, hoitanut itsenäisesti jäsenpalvelua jne. Ei voi olla niin, että Kailajärvi olisi yksin pystynyt pitämään oletettua huijausta yllä, kun yhtiökumppanilla oli yksinoikeudella hallinnassaan klubin ”rahapussinnyörit”! Ja tiedottaminen klubilaisiin päin! Yhtiökumppani on tarkoituksellisesti jätetty oikeudenkäynneistä pois, koska hän olisi todistanut, että mitään huijausta ei näin ollen edes voinut olla!

 

 

Yhtiökumppani kertoo esitutkinnassaan seuraavaa:

* ”Pian aloin itse tehdä excelillä laskelmia tuotoista, jotka rupesivat näyttämään tosi hyviltä. Todellisuudessahan ne eivät sellaisia voineet olla, koska eihän pelikassa voinut kumuloitua loputtomiin.”

 

* ”Minä tein huvikseni laskelmia, miten tuotto kasvaisi, jos päivätuotto esim. oli alkuvaiheessa 20%. Totesin laskelmissa, että tuoton täytyy laskea lähinnä siitäkin syystä, että jos tuotto koko ajan nousisi, niin panostustakin pitäisi nostaa, ja jossakin vaiheessa siinä raja tulee vastaan.”

 

KRP: Miten laukkavedonlyönti on voinut olla tuottavaa, jos olet koko ajan siirtänyt rahaa lisää pelaamiseen Betfairiin?

” Minun mielestä alkupääomaa piti koko ajan lisätä pelikassaan, mikä sitten myöhemmässä vaiheessa ei ollut enää tarpeellista. Pääomaa piti lisätä, koska käytännössä panostusmaksimi nousi jäsenmäärän lisääntyessä. Ihan alussa tuotot olivat jopa 100% viikossa, mutta sitä mukaa kun kassa kasvoi, niin tuotot pienenivät. Alkuvaiheessa ei puhuttu mistään tuotto-odotuksista. Puhetta oli vain toteutuneista voitoista. Laukkavedonlyönnissä 100% tuotto viikossa ei ole edes mitenkään mahdoton tuotto, kun pelikassa on pieni.”

 

 

Yhtiökumppanin ja Hannun sukulaisen sijaiskärsijänä

Olen joutunut vastaamaan näiden kahden miespäätoimijan tekemisistä vahingonkorvausoikeudenkäynneissä. Minua on syytetty heidän tekemistään klubitoimista ja kaikki mennyt oikeuksissa läpi!! Tällaisia syytöksiä minulle luettiin muutaman vuoden on-off-seurustelusuhteen perusteella:

 

1)     Wartin väitettiin yhdessä Kailajärven kanssa rakentaneen sijoitusohjelman (millähän elimellä olen tuon tehnyt, kun syyttäjä Appelsinkin totesi käräjäoikeuden loppulausunnossaan, että ”Ohjelmointityöhön Wartilla ei ole ollut kykyjä.”)

2)     Wartin väitettiin yhdessä Kailajärven kanssa rakentaneen myyntiorganisaation (mitenhän tuo on mahdollista, kun tein pääosin käännöksiä 40h/kk reilun viimeisen vuoden enkä tuntenut yhtäkään klubilaista tuolloin ja tutustunut Kailajärveen lähemmin vasta, kun klubi oli toiminut jo vuosia!)

3)     Wartin väitettiin yhdessä Kailajärven kanssa ylläpitäneen klubin sivustoa (en tehnyt enkä osannut tehdä yhtäkään klubin tekstien julkistamista yhdellekään klubin Internet-sivustolle, käännöstöitä tein valmiisiin teksteihin)

4)     Wartin väitettiin yhdessä Kailajärven kanssa yllyttäneen myyntiorganisaation jäseniä hankkimaan lisää uusia jäseniä (mitenhän tuo ”yllyttäminen” on suoritettu?, en ole tuntenut yhtäkään klubilaista tuohon aikaan, en ole ollut heidän tilaisuuksissaan enkä sponsoroinut/rekrytoinut yhtäkään jäsentä klubiin! - sillä että on kannettu Kailajärvelle pötyä pöytään ja pesty kalsareitaan, vai?)

 

Kohdat 1 ja 3 koskevat Hannun Miessukulaisen toimia ja kohdat 2, 3 ja 4 Yhtiökumppanin toimia ja mahdollisesti myös kohta 1, koska hänellä on ollut excel-taulukko, jossa hän on määritellyt tuottoja ja tehnyt näiden perusteella tuottolaskelmia – kuten hän yllä itse kertoi*.

 

 

Kiusattuna ja sijoituksia klubiin

Minua on kiusattu kuulusteluissa ja oikeuksissa viimeisen päälle kaikesta ja yritetty keksiä vaikka mitä, vaikka minulla on ollut täysin puhdas tausta. Pengottu viimeistä piirtoa myöten elämäni – jopa oikeudentuomiot kirjoitettu syyllistävään tyyliin mistä kaikesta minun olisi pitänyt huomata ”huijaus” mm:

- kun olen nähnyt muutamia jäsenten varojensiirtosähköposteja minun olisi noista pitänyt päätellä klubin päätilin kaikki 100 000 tilitapahtumaa!! Yhtiökumppanin ei ole pitänyt päätellä mitään, vaikka hän hallinnoi ja pääsi OIKEALLE päärahatilille ja Kailajärven miessukulainen lukenut klubin sähköposteja!;

- Käräjäoikeuden mukaan minun on pitänyt opiskella klubin toimintoja Kailajärven lähettämistä sähköposteista jäsenille?! Kuka jaksaa tuollaisia kaivella ja tylsää tekstiä lukea tai ymmärtää, kun on paljon muuta kivempaa, itseä kiinnostavaa tekemistä tai miksi niitä yleensä ottaen olisi pitänyt lukea, kun asiakkaat olivat jo saaneet vastauksen kyselyihinsä  – kuten taannoin kirjoitin oikeudenvalvojalle;

- Jopa Hovioikeus kirjoittaa tuomiossaan: ”Wartti on ollut varsin hyvin perillä Hannu Kailajärven raha-asioista, koska Wartilla on ollut hänen Credit Suisse-pankkitiliin käyttöoikeus.” Koskaan en tilistä yhtäkään tilitapahtumaa nähnyt klubin aikana tai nostanut/saanut rahaa. Yllätys oli suuri oikeudessa, kun tilillä oli ainoastaan muutama Kailajärven ja yhtiökumppaninsa keskinäinen tilisiirto ja tilin saldo oli muistaakseni 9000 euroa! Olen itse kertonut ko. tilistä KRP:lle, johon Kailajärvi pyysi minun allekirjoitustani, kun ei ollut äitiään paikalla!

 

Minut on syyttäjä Appelsin vienyt myös näytösluontoisesti vielä toiseenkin oikeudenkäyntiin, jossa loppukysymys oli siitä, että pitääkö purettavista rakennuksista maksaa varainsiirtovero vai ei – minä jouduin maksamaan + sakot päälle, vaikka kiinteistövälittäjät ja lakikirja ovat eri mieltä! En valittanut tuomiosta myyjäpuolen pyynnöstä, ettei myyjäpuolelle ja heidän lapsilleen tule enempää ikävyyksiä, vaikka löysin myös jopa valehtelua tuomiosta minun syyllistämisekseni.

 

Olen itseni ja lapseni ja välillä muitakin elättänyt kymmeniä vuosia kovalla rehellisellä työllä ja maksanut kiinteistöäni siinä samalla - ollut useasti jopa 39-asteen kuumeessa töissä 90-luvulla, kun sairaslomia ei ole kerta kaikkiaan voinut pitää. Koskaan en ole valittanut synnynnäisestä sydänsairauksestani työnantajille tai kenellekään ennen kuin mainitsin joutuvani sydänleikkaukseen 1999, jossa tekemätön työpaperipino oli tietenkin mukana; joutunut kestämään sihteerikkönä kaikenmaailman johtajieni työpaikka-ahdisteluja työpaikoissa niin paljon, että niistäkin jo saisi oman kirjansa! Ns. reittä pitkin en ole koskaan suostunut kipuamaan eteenpäin urallani vaan olen aina halunnut tulla toimeen omillani ja työnteollani – olkoon se työ sitten miten yksinkertaista tahansa – sellaista mitä olen osannut tehdä ilman koulutusta. Olen puolustanut itseni lisäksi muitakin työpaikkakiusattuja korkeimmille tahoille ja toiminut aina totuuden torvena, kun jostain syystä minulle on aina valitettu muista ja muiden toimista, joille piti tehdä jotakin. Muiden hyväksikäyttöä olen inhonnut aina yli kaiken – on se sitten rahallista, seksuaalista tai muuta!

 

Kiusaamiseni jatkui KRP:n, syyttäjän ja oikeuden tuomareiden toimesta. Olin täydellinen kiusaamisen kohde, vaikka raskauttavia todisteita ei ollutkaan.

 

Sijoituksista sananen: myin Kailajärvien äidille Mazda 626-autoni ennen Espanjaan lähtöäni loppuvuodesta 2004. Tätä myyntihintaa oikeus ei ole hyväksynyt sijoitussummana klubiin - kuulemma ei ole todistetta siitä, että olen myynyt autoni Kailajärvien äidille. Se oli ikään kuin ylimääräistä rahaa minulle, kun piti viettää välivuotta Espanjassa, jonne olin ottanut jo viisinumeroisen lainan 90-luvulla ostamaani kiinteistöäni vastaan pk-seudulla (jonka arvo nousi vauhdilla kuten samalla kadulla kaikkien muidenkin kiinteistöjen pankinjohtajaa myöten);  sain isomman lopputilin työpaikastani, laitoin taloni Suomessa vuokralle ym. Tästäkin olen joutunut oikeuksissa parjatuksi, että millä olen elänyt Espanjassa, joka ”välivuosi” sitten typistyikin muutamiksi kuukausiksi Hannun sairastumisen takia, pääsin hoitohommiin ja ennätysnopeasti takaisin Suomeen!

 

Yhtiökumppani on esitutkinnassa kertonut alkuperäisen sijoituksensa klubiin olleen 10000-12000 euroa. Kysyin Kailajärveltä pari vuotta sitten asian laitaa, kun olin tutkinut yhtiökumppanin verotettavia tuloja ennen klubiaikaa ja klubin aloitusvuonna, ja tämän perusteella ihmettelin miten hänellä on niihin tuloihinsa nähden voinut olla noin paljon sijoitusvaroja. Kailajärvi totesi, että ”peenmarjat, hän ei ole mitään sijoittanut, siirrellyt vain klubin rahoja edestakaisin tileillään”. Tästä sain kirjallista vahvistusta vuosi sitten. Olen puhunut esitutkinnassa, että hän olisi suursijoittaja, mutta tosiasiassa minulla ei ole ollut minkäänlaista faktatietoa asiasta. Muistelin vain joskus Kailajärven mananneen ääneen yhtiökumppanin ”manipuloineen” jotakin pörssiä ja nostelleen sitten suuria summia klubista, joiden suuruutta hän ei kertonut. Esitutkintavankeudessa KRP kun pyysi aina lisää tietoa ja sitä piti olla poispääsyn toivossa!

 

 

Psykiatri Juhani Korpelan paljastuksia yhtiökumppanin roolista oikeusvastineessaan ja eriarvoisesta kohtelusta GiiClubin ja WinClubin aikaan verrattuna Hannu Kailajärveen

http://ojelmus1.blogspot.fi/2015/06/vastine-karajaoikeudelle.html

 

Lue myös uusi englanninkielinen blogini  www.juridicalmurder.fi

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat